It Was 20 Years Ago Today

Pian tällä palstalla alkaa Q/2:n historiankirjoitus hiukan uudesta näkövinkkelistä. Tarkoitus on luoda -artikkelien muodossa- kevyehkö aikajana, joka etenee hamaan tulevaisuuteen. Ensimmäinen osa, joka ilmestyy lähipäivinä kertoo tahatumista Makeaa Myrkkyä-albumin levyttämisen aikoihin. Noista ajoista on koht'sillään 20 vuotta

Pysy mukana. Tarkoitus on muistella myös tuon ajan keikkoja. Kukaties löydät juuri sen keikan, jonka Sinä näit!

Viimeiset Viisi Kilometriä huhtikuu 1991

Varsinaiset sessiot lopulta Makeaa Myrkkyä-nimeä kantavalle albumille alkoivat maaliskuun lopulla 1991. Oli muutama demo, joista olimme Jannen kanssa vakuuttuneita. Niitä ryhdyimme työstämään.

Viimeiset Viisi Kilometriä oli tullut mieleeni kotisaunan lauteilla. Kimposin äkkiä luonnontilassa löylyhuoneesta pois ja rämpytin aataminasussa kertosäkeen luonnoksen kasettisanelimeen. Sitten takaisin saunaan. Ja takaisin kitaran varteen. Minulla oli a-osa ja kertosäe. Seuraavana aamuna tein ennen Shell-speakkauksen alkua pika-demon. Silloinen Shell-ääni Eero Sinikannel asteli sisään studioon ja kuunteli tuotostani, minä posket nolostumisesta punaisena. "Ai sinäkin harrastat musiikkia?" Eero oli enemmän "vakavan" musiikin miehiä, levyttänyt artisti.

Pikademoa tehdessäni improvisoin myös c-osan. Mieleeni juolahti myös hassu idea. Mitäs jos kertosäe ei olisikaan koristeltu hyvinosaamillamme stemmoilla, vaan keskittyisimme oleelliseen; melodiaan. Oivallus oli perustavaa laatua. Niin se lopulta toteutettiinkin.

Lumisateeseen sai aiheensa tosielämästä. Nukahtelin usein TV:n ääreen ja heräsin lumisateeseen vain sulkeakseni telkkarin. Soitin sellot yön hiljaisina tunteina salaa lainaamallani Proteuksella, jossa oli erinomaiset samplet. Olin säveltänyt balladin.

Pop Eilen-Tänään, myöhemmin Isomies Levyjä Soittaa kertoi kaikkien pop-fanien tuntemasta radio-ohjelmasta, joka lähes määritteli 70-luvulla nuorison musiikkimakua. Ohjelmasta oppi monipuolisuuden ylentävän vaikutuksen. Kokemus on yhä syvä. Siitä kiitos ohjelman juontajalle, Heikki Harmalle.

Itse biisiä oli jo soitettu 5-miehisenkin Puolikuun aikoina treeneissä, mutta jotain uutta potkua se kaipasi. Bo Diddley-komppi konerytmillä oli valittu polku. Se sai lopulta paljon lisä-ideoita kyytipojikseen. Mutta biisin uuteen nimeen en tottunut oikein ikinä.

Näitä 3 kappaletta aloimme Myrkyn rinnalle jalostaa huhtikuun iltoina Malmilla. Tietoa julkaisijasta ei ollut, mutta into tehdä uusi, edeltäjäänsä selkeästi parempi levy oli kova. Koimme studiossa onnistumisia. Ne poikivat lisää biisejä.

Olimme hyvällä tiellä. Se totuus valkeni meille ilta illan jälken. Ei selkeänä kuvana, mutta hetkittäisinä uskonpuuskina..

Poliittinen tilaus maaliskuu 1991

Elettiin maalikuuta 1991. Yhtyeelle oli myyty keikka Tikkurilan Vernissaan. Tappi Kallio oli juuri jäänyt bändistä ja keikka oli nelimiehisen Q/2:n debyytti. Hinta oli kova; 10.000 Suomen Markkaa. Normaalisti saimme hyvin paljon vähemmän, silloin kun keikkoja ylipäätään oli. Olisimmekin olleet ihan tohkeissamme. Oli vain pieni mutta; Tilaaja oli Kokoomuksen Nuorisojärjestö.

Vaikka Puolikuu ei ole mitenkään poliittinen yhtye, oli tuo silti meille kaikille aika kaukainen viitekehys. Kukaan meistä ei ymmärtääkseni ollut kovinkaan kapitalisti. Itseasiassa, jos mikä tahansa puolue olisi meidät tilannut, olisi varmaan joku nikotellut. Mutta keikka oli myyty ja se hoidettaisiin.

Itse konsertti ei poikennut tuon ajan viikkokeikoista juurikaan. Normaalit hipat, ei mitään juhlapuheita. Nuorisoa yritettiin aktivoida vaalien allakin hyvin varovasti. Itse asiassa vaikutti, että kyseessä oli enemmän "oman väen" johonkin-nämäkin-rahat-on-laitettava, pistetään-ne -vaikka-juominkeihin-tyypinen tilaisuus. Mikä olikin kannaltamme hyvä asia. Emme halunneet juurikaan leimautua. Mihinkään.

Asian varmistamiseksi kantaesitimme upouuden kappaleen. Setin vika biisi oli nimeltään "Vihreää Vihreää". Jonkinasteinen varovainen ekologinen kannanotto, joka oli juolahtanut mieleeni lentokoneessa Euroopan yllä. Lentokapteeni kertoi "ikkunasta siintävän Ison Britannian ja Doverin kallioiden". Tuo usvan ja vihreyden keskeltä valkeana pilkottavan hampaan oloinen näkymä sai minut miettimään miten pieni maapallomme todella onkaan. "Vihreä vihreää/Maailma hengittää hiljaa"..

Itse laulu jäi julkaisematta. Mutta täytti siis eräällä tavalla sille asetetun tehtävän.

Makeaa Myrkkyä helmikuussa 1991

Puolikuu levytti ensimmäisen albuminsa "Hämärään Huoneeseen" Fazer/Finnlevylle. C-kasetti, johon oli käännetty -osa paremmin, osa ontuvammin- suomeksi Mercy Street-yhtyeen ohjelmiston parhaita paloja sai hyväksynnän syyskuussa 1989. Levyn nimibiisi ilmestyi singlenä marraskuussa. Se sai kohtuullisen vastaanoton ja poiki mahdollisuuden samannimisen albumin tekoon. Myynti oli kuitenkin melko vaatimatonta.

Niinpä toista levyä suunnnitellessa demot kokivat Fazulla kovan kohtalon. "Ei kuulosta hitiltä!" oli tyly tuomio. Tuottaja Janne Louhivuori oli kuitenkin sinnikäs. Hän neuvotteli meille mahdollisuuden tehdä yksi biisi kunnolla studiossa. Jos se toimisi hyvin, yhteistyötä jatkettaisiin.

Minulla oli "Makean Myrkyn" demo-versio. Se oli ollut aluksi englanniksi, MS:n peruja kun oli. Jossain vaiheessa olin yön hiljaisina tunteina tehnyt siihen suomenkielisen tekstin. Se oli hyvin erilainen entisiin verraten. Kielikuvat ruumistairtoamisineen ja sormienkatkomisineen olivat "melko yläpilveä". Biisissä oli kuitenkin jotain viehkoa, ja basisti Jukan kehoituksesta värkkäilin sitä hiukan valmiimmaksi. Minun lopullisessa versiossani oli mm. huuliharppuintro (kuten HH:ssakin oli ollut). Myös melodia oli hiukan erilainen ja c-osaa ei ollut ollenkaan.

Jannen luona pidettiin tuotantopalaveri, jossa biisin lopullinen rakenne tehtiin kasaan. Myös päätettiin, että nyt tehdään biisi "raita kerrallaan". Se tarkoitti käytännössä livemäisen yhtyesoiton feidaamista. Haluttiin tehdä biisi biisin, ei yhtyeen ehdoilla ja katsoa, mihin se vie. Asiassa oli omat kipupisteensä. Kuitenkin kaikki yhtyeen jäsenet esiintyvät lopullisella levyllä.

Ensimmäinen sessio pidettiin helmikuisena iltana. Teimme rumpukoneella peruskompin ja soitimme (Janne ja minä) akustisia kitaroita. Niitä tehtiin 4 raitaa, 2 kummallekin korvalle. Haettiin isohkoa soundia. Muistaakseni myös demo-basso tehtiin samantien. Lopullisen Jukka soittaisi myöhemmin. Tapahtumaa varten Jukan Music Man-bassosta johdettiin ns. bassonmaadoitusjohto hänen vyötärölleen, siten että metallilätkä ohjaisi satunnaisen "brummin", ei-toivotun hurinan basistin vartaloon ja tasaisi täten jännite-eroa, jota joskus esiintyi studioissa.

Muutamana iltana tehtiin lisäksi laulut, minä lauloin itseni kanssa kuorossa kahdessa oktaavissa. Oktaavilaulu oli hyväksi havaittu jippo, jonka olin oppinut R.E.M.:n levyiltä. Nämä kummatkin tuplattiin. Muistan, että Janne pyysi oletetun loppufeidin aikana hiukan eläytymään. Tämä tuli mieleeni taannoin, kun kuulin biisin radiosta. Minua nauratti jo tehdessä pikku hihkaisu, joka jäi lopulliselle levylle.

Janne oli kehittänyt oivan intron. Hän soitti omin sormin valkealla Stratollaan ei-niin-ihan-vähänkään-Dire Straits-tyyppisen intron. Hän hehkutti jo etukäteen, kuika se kuulostaisi hyvältä, kun sen uittaisi Finnvoxin peltikai'ussa. Arto soitti konekompin päälle virvelikompin ja pellit ja Kaitsu lauloi pätevät stemmat. Biisi kuulosti meistä valmiilta.

Demo soitettiin Fazun silloiselle operatiiviselle johdolle. He olivat niin kovin mietteliään oloisia. "Tämä on ihan hyvä biisi, mutta tuskin hitti", kuului lopullinen tuomio. "Meidän puolestamme on ihan okei, jos serveeraatte tätä johonkin muualle!"

Olimme melko shokeeraantuneita. Huonosti myyneen albumin jälkeen kohteliaasti kenkää levy-yhtiöltä. Mikä firma sellaisen bändin kiinnittäisi. Back To Life, Back To Reality..

Janne oli kuitenkin ehdoton. "Nyt ei vaivuta synkkyyteen, vaan tehdään muutama biisi lisää ja hankitaan se toinen julkaisija!" Olin juuri tehnyt Myrkky-sessioiden siivittämässä itseluottamuksen puuskassa "Viimeiset Viisi Kilometria", jonka soitin Jannelle. "Tässä on toinen hyvä biisi, tämä tehdään seuraavaksi!"

Jannen usko kantoi hedelmää. Jatkoimme sessioita ilman Fazun "piikkiä". Sovimme studionomistajan kanssa, että "joku maksaa laskun kunhan julkaisee!" Olin kyseisessä studiossa päivätöissä, joten luottamus oli ehkä sittenkin keskimääräistä kadunmiestä helpompi saada.

Teimme albumia koko kevään ja kesän. Vasta syksyllä levylle lopulta löytyi julkaisija. Mutta se on jo oma tarinansa.