Oplus_131072

Puolikuu on takaisin!

Kun puolikuun alkuperäinen laulaja, lauluntekijä Kari Pesonen keväällä 2019 siirtyi ajasta ikuisuuteen, “Tähdenlennon taa” – yksi luku suomalaista pop-musiikin historiaa päättyi traagisesti.

Se oli kamalaa. Meni ystävä ja bändi.

Joulukuussa 2024 soitin Kai Jämsälle, Puolikuun perustaja jäsenelle ja laulun tekijälle, olisiko hän kiinnostunut kokeilemaan jos Puolikuun saisi soimaan uudelleen?

Ja vaikka aluksi pelottikin kovasti miten yleisö ottaisi meidät vastaan, niin nopeasti saimme huomata miten lämmöllä ihmiset lähtivät mukaan, tanssien, bilettäen ja nauttien nostalgisesta musiikista.

Tule tanssimaan ja kokemaan kaikki Puolikuun suurimmat hitit suoraan 90-luvulta, miksattuna sopivien covereiden kanssa!

“Kädet vapisee, ei edes tupakkaa mieleni tee” – tule mukaan, tänä iltana kreisibailataan, “Ota minut nyt, ota vaikka väkisin…” – tannertöminä on taattu, luvassa kovaa pörräystä “Viimeiset viisi kilometriä on aina pitkät niin…” – mutta ei keikan viimeiset minuutit, takaan sen, jäät kaipaamaan lisää!

Ja tähän se loppuu jälleenkin: “Hyvät naiset ja herrat, vaikka kello ei ole vielä paljon mitään, minun on sanottava teille, että – Tänä yönä on saatava jotakin aikaan….”

Tuleppa ihmettelemään meininkiä keikalle!

Älä missaa tätä, missaa ennemmin vaikka MacGyver, luvassa unohtumaton ilta nostalgian nälkääsi ruokkimaan.

Nähdään keikalla!

Levy-yhtiö:

Impossible Music Oy

impossible.music@kolumbus.fi

Puolikuu:

kaijamsa@gmail.com

KEIKAT PUOLIKUU 2025

Keikat myy: Minni | Dragonwhite puhelin: 050 5171 671

Katso keikat täältä: https://dragonwhite.com/artisti/puolikuu/

Puolikuu Youtube kanava: https://www.youtube.com/@Puolikuu-official/

Cover for Puolikuu
1,502
Puolikuu

Puolikuu

PUOLIKUU
minni@dragonwhite.com
kaijamsa@gmail.com
impossible.music@kolumbus.fi

4 days ago

Puolikuu
Puolikuu " Vie minut myrskyistä pois" single ilmestyy pe 7.11.Tämän viikon meitä pyöritetään näin🙂5.11. M/S Finlandia, Eckerö.7.11. Sotkamo, rav. Kantis8.11. Otava, Bar & Bistro Route 4319.11. Huomenta Suomi MTV 3klo 11.05Puolikuu keikat: DragonWhiteminni@dragonwhite.com+ 358 50 5171 671Tervetuloa keikoille ja hyvää tulevaa isänpäivää🌞❤️ ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Puolikuu
Maran baari/Salo Kiitos ja kivaa oli:) Iso kiitos mukaville baarin porukoille loistavista puitteista ja ylöspidosta!!! ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Puolikuu
7.11.-25 Puolikuu Vie minut myrskyistä pois ... See MoreSee Less
View on Facebook

1 week ago

Puolikuu
Puolikuu ja tulevan viikonlopun menyy on nyt tämä🤸🙂❤️31.10. Salo, Maran baari.01.11. Valkeala, Wirralla.kuva: Antti Mäkijärvi ... See MoreSee Less
View on Facebook

2 weeks ago

Puolikuu
7.11.Puolikuu Vie minut myrskyistä pois ... See MoreSee Less
View on Facebook

Scroll to Top